Tänään päätimme yllättää lapset viemällä heidät elokuviin! Up - Kohti korkeuksia -elokuva oli ennakkonäytöksenä ja senhän meidän lapset ovat odottaneet jo kauan näkevänsä. Jännitystä oli ilmassa, kun emme heti kertoneet mihin olemme matkalla. Oskari tosin automatkalla vahvasti veikkasi, että elokuviinhan tässä ollaan menossa.

Leffa oli loistava! Minusta on viime aikoina tullut erittäin kriittinen kaikkien elokuvien ja tv-sarjojen suhteen, enkä ole ikinä tykännyt lastenelokuvista. Tämä teki kyllä poikkeuksen! Elokuva oli hyvä. Sitä ei oltu pitkitetty turhanpäiten, niin kuin nykyään tuntuu olevan tapana. Selkeä tarina, jännitystä ja huumoria sopivassa suhteessa. Suosittelen kaikille!

Minäkin selvisin leffareissusta hyvin, vaikka jouduin jopa ottamaan muutaman juoksuaskeleen rynnätessämme Lotan kanssa -yllätys, yllätys- vessaan kesken kaiken. Vain muutama supistus koko reissun aikana! Ehkä tämä tästä.

Hiukan mietitytti, että voinko lähteä elokuviin sairaslomani takia. Kyllähän joku siitäkin voi hermostua. Auto vei kuitenkin melkein ovelle asti ja katsomossa oli mukavan pehmeät penkit, joissa voi mukavasti röhnöttää. Hulluksihan tässä tulee, jos vain kotona pönöttää! Seuraava sairasloma tulee sitten masennuksen takia...

Elokuvateatterin aulassa oli jäätelöbaari. En olekaan pitkään aikaan saanut kunnon jäätelöannosta ja kotimatkalla poikkesimme Siwaan ostamaan vähän "jädeannostarvikkeita": kermavaahtoa ja suklaakastiketta. Kotoa löytyy strösseleitä, hilloa ja -tietenkin- jäätelöä. Nam!!! Aikamoiseksi mässäilyksi on tämä elämä mennyt. Jouluun mennessä olen varmasti saanut kerätyksi itselleni kohtalaiset kilogrammat... Pieniä iloja on pakko ottaa sieltä mistä niitä saa ja tällä hetkellä se valitettavasti vain kallistuu tuonne syömisen puolelle. Sitä kun voi tehdä missä asennossa vaan!!

No niin, tähän on sitten tultu.. Kotona makoilu ei maistu enää. On kammottavaa huomata kaikki likaiset ovenpielet, pölyiset lattiannurkat, pesemättömät ikkunat jne. jne. Lista on loputon!

Ihan pakko olisi vähän pestä pyykkiä ja tehdä ruokaa, jotta tämä perhe selviäisi edes jotenkuten. En millään viitsisi isäntää rasittaa ihan kaikella. Hänellä kyllä on muutenkin tarpeeksi tekemistä. Mutta kun... Pienetkin kotityöt saavat supistuksia aikaan. Kun se koneellinen pyykkiä on pesty ja ripustettu kuivumaan ja ruoka valmiina pöydässä, voinkin sitten unohtaa ihan kaiken muun. Tiedä sitten, onko näistä supistuksista haittaa. Tosin olivat ne pienemmätkin jo pehmittäneet kohdunsuuta eli eivät varmaankaan ihan tehottomia ole.

Aikaisemmissa raskauksissakin minua on supistellut, mutta ei tähän tahtiin. Tosin minulta löytyi emätintulehdus maanantain lääkärikäynnillä ja sehän saattaa niitä supistuksia saada aikaiseksi. Nyt on lääkekuuri jo ollut päällä 5 päivää. Luulisi, että se jo auttaisi.. Pitänee soittaa äitipolille taasen maanantaina ja kysyä mitä tehdä.

Ärsyttävää, kun ei oikein tiedä mitä tekisi. Ei kolmen lapsen äiti osaa maata paikallaan ja jättää kaikkea toisten harteille. Itselläni on sellainen olo, että tässä vaan laiskottelen ja muut saavat raataa. En voi sille mitään, että minusta myös tuntuu, että ihan kaikki eivät tätä ymmärrä.. Ajattelevat minun olevan laiska ja saamaton ja nauttivan siitä, että minun ei tarvitse tehdä mitään. Olisi ihanaa, kun joku sanoisi selkeästi, mitä saan tehdä ja mitä en. Se kai on kuitenkin vähän liikaa vaadittu . Se on ainakin selvää, että mikäli näistä supisteluista ei ole mitään haittaa ja sen minulle joku ihana lääkäri sanoo, lähden riemusta kiljuen töihin!!!

No tulihan vuodatettua...

lähti Oskari-poikakin ovesta ulos!

Kyllä oli taas mielenkiintoinen aamu. Kun pikkuväki (Lotta + Niilo) oli lähtenyt isän kanssa kouluun ja tarhaan, heräsi kärttyinen nuorimies. Ensimmäinen asia, josta väännettiin itkua oli eilen kirjoitettu runo, äidinkielen läksy. Sitä ei voi viedä kouluun, koska se on niin huono ja opettaja pakottaa lukemaan sen kaikille. Yritin vakuuttaa, että runo on todella hyvä ja harva kolmasluokkalainen osaa sellaisen kirjoittaa. Mutta mitä se nyt sitten auttoi...?! Ei yhtikäs mitään!

Kauhuissani ajattelin, että mitä tästä oikein tulee, kun seuraavaksi pitäisi alkaa pukea vaatteita päälle. Ulkolämpömittari näytti 1,5 astetta ja ensimmäistä kertaa tänä syksynä olisi puettava päälle ulkohousut collegehousujen lisäksi. Oskarilla tämä pukeutuminen kun on ollut koko pienen elämän ajan vähän tällaista vastentahtoista puuhaa.. Jos sukka on rypyssä, housut kurtussa tai paita vinossa, mistään ei tule kertakaikkiaan yhtään mitään!

Taitaa olla poika vähän kasvanut henkisesti, kun tänä aamuna tämä pukeminen sujuikin yllättävän hyvin. Tosin minulla oli naurussa pitelemistä, kun herra puki päälleen ulkohousujaan. Niitä sitten aseteltiin ja venkslattiin oikein ajan kanssa. Siihen sitten vielä kumisaappaat, joiden alle piti vetää collegehousujen lahje ja päälle ulkohousujen lahje.. Siinä sitä sitten vierähtikin taasen muutama minuutti. Kysyin huvittuneena, että ehditkö koulussa välitunnille ollenkaan..

Kun sitten piti lähteä ovesta ulos, meinasi kypärä unohtua. Sitä ei saanut kiristettyä, kun oli jo hanskat kädessä. Niitähän ei voi riisua, kun niidenkin päällepukemiseen oli mennyt kallista aikaa. Hihan pitää nimittäin olla siististi hanskan alla! Äiti sitten kiristi kypärän sopivaksi. Oskari ehti tässä kaikessa välissä jo päästää pienen porunkin, kun hän varmasti nyt myöhästyy koulusta. Vakuutin, että hän ei myöhästy, johonka hän jatkoi, että "mä en koskaan ehdi välkällekään!"  =D Taas olisi äidin pitänyt ymmärtää olla ihan hiljaa vaan...

Itkunsekaisena poika sitten viuhtoi pyöränsä viereen ja alkoi kaivaa (hanskat kädessä!) repusta pyöränavainta. Se olikin sitten repussa "jumissa" ja sain pomppia pihalle yöpuvussa poikaa pelastamaan. Pyörä saatiin vihdoinkin auki ja poika pyörän selkään ja onnellisesti koulumatkalle!! Itkukin oli jo loppunut. Että tällaista on elämä herra O:n kanssa. Ja tämä oli vielä helppoa =).

Todennäköisesti tasan kello 14.05 soi puhelin ja herra soittaa, että en kyllä kävele pikkusiskon kanssa kotiin. Mä ajan pyörällä ja poljen lujaa!! Miks mun aina pitää kävellä Lotan kanssa?!!!

Ja se aina on sitten normaalisti kerran viikossa. Kyllä on vaativat vanhemmat!!

Odottelen lapsukaisia kotiin koulusta. Vähän väliä tulee vettä niin, että meidän suihkumme taitaa jäädä toiseksi. Ehtivätköhän mukulat sateen tauoilla kotiin vai saanko vastaanottaa kaksi uitettua koiraa..?!

Tämä blogikirjoittelu aiheutti jo melkein sen, että poltin kinkkukiusauksen uuniin. Onneksi vain pinta on vähän "ruskeahko", kai se vielä syödä kelpaa... Tällä kertaa jätin maustamatta koko hoidon. Yleensä "meidän äiti" vähän ripsauttaa liiaksi pippuria ja sitten ruokaa ei syökään kukaan. Nyt olisi tarjolla kinkkukiusausta, jossa ei ole kuin yrttisuolaa mausteena. Pian nähdään kuinka siinä sitten käy...

Joskus tuntuu, että lasten ruokatavoilla ja syömistottumuksilla ei ole mitään tolkkua. Välillä uppoaa ihan mikä vain ja välillä ei taasen yhtikäs mikään. Viime viikolla tein pitkästä aikaa iltapalaksi marjavispipuuroa, jota meidän lapset eivät kovin vapaaehtoisesti ole aiemmin syöneet. Tällä kertaa se upposi kuin veitsi voihin! Siitä innostuneena päätin kokeilla omenavispipuuroa. Lotta ilmoitti hetimiten, että hän ei sitten tykkää mokomasta. Koulussa oli kuulemma ollut ja se oli pahaa. Näin ollen, vispipuuro seisoo jääkaapissa syömättä. Eihän sitä voi edes maistaa, jos kerran yksi jo kertoi sen olevan pahaa.. Ainoastaan allekirjoittanut on syönyt sitä lautasellisen. Hyvää oli! Uskoo ken uskoo... =)

Lotalla alkaa tänään taas pitkästä aikaa pianotunnit. Opettaja on uusi, tosin tuttu jo muskariajoilta. Toivottavasti saa neidin innostumaan musisoimisesta! Tämä syksy on muutenkin ollut siitä erikoinen, että meidän perhe on ruvennut oikein urakalla harrastamaan. Jopa Oskarille on löytynyt harrastus, jonka hän ihan itse halusi itselleen! Ja se on siis kokkikerho. Liekö sitten meinannut, että tässä huushollissa ei muuten kunnon ruokaa saa ellei ala sitä itse väsäämään... 

Oskari ja Lotta käyvät myös uimakoulua jo toista vuotta. Niilo taasen aloitti liikuntaleikkikoulun ja Lotta jumpan. Melkein joka illalle löytyy siis jotain aktiviteettia. Olen aina ajatellut, että ei pienillä lapsilla tarvitse olla niin hirveästi harrastuksia. Lapsissakin on kuitenkin eroja. Lottaa ei koulunkäynti kauheasti rasita ja hän kaipaa seuraa ja toimintaa ympärilleen. Oskari taasen viihtyy itsekseenkin ja tykkää rakennella legoja ja lueskella kirjoja ja sarjakuvia. Tosin viime aikoina hän on aktiivisesti hakenut itselleen myös ulkoiluseuraa iltasella. Läksyt vievät herran elämästä melko paljon aikaa. Hänellä kun on taipumuksena tehdä töitä vähän rauhallisemmin, jollen sanoisi että ihan verkkaisesti.. Ajatukset harhailevat siellä täällä ja aika kuluu...

Niilo jää kotiin joulun jälkeen. Hän ei mene enää päiväkotiin vaan alkaa auttaa äitiä vauvanhoidossa. Hän saakin sitten mennä seurakunnan päiväkerhoon hakemaan "virikkeitä". Niilo on seurallinen kaveri enkä usko, että hän ihan täysin tyytyy äidin ja vauvan seuraan. Onkin kiva, että tällaisia päiväkerhoja vielä nykyäänkin järjestetään. Muutama tunti päivässä muutaman kerran viikossa on oikein sopiva määrä. Sitten kun vielä yhtenä iltana on liikuntaleikkikoulua, niin pikkuherrankaan aika ei tule pitkäksi!

Jaahas, eivät tainneet päästä lapset kotiin ilman suihkua... =)

Voihan kökkö!

Kirjoitin pitkän pätkän itsestäni tälle ihkauudelle sivulleni ja sitten se - yllätys, yllätys - katosi savuna ilmaan!!

Aloitetaanpa uudelleen.

Työkaverini sai minut innostumaan blogin kirjoittamisesta. Itse asiassa siihen ei paljon tarvittu... Olen aina pitänyt kirjoittamisesta ja olen kai sen verran itsekäs ihminen, että luulen vielä jonkun haluavan lukea kirjoituksiani =).

Olen siis 35-vuotias perheenäiti. Perheeseeni kuuluvat aviomies sekä lapset Oskari 9v., Lotta 7v. ja Niilo 5v. Joulukuussa meille syntyy vauva, iltatähti tai oikeastaan varsinainen joulun tähti. Laskettu aika on nimittäin 25.12.! Saapi nähdä kuinka siinä sitten käy.

Tällä hetkellä makoilen kotona sairaslomalla ennenaikaisten supistelujen takia. Sain eilen lääkekuurin tulehdukseen ja sen pitäisi myös hillitä supistuksia. Nyt pitäisi vain ottaa rennosti ja makoilla. Hirveän vaikeaa! On kammottavaa katsella samoja seiniä päivästä toiseen (siis eilisestä asti =). Sitä huomaa kaikki pikkujutut, jotka ovat jääneet tekemättä tai hoitamatta ja sitten harmittaa, kun ei saisi niitä nyt tehdä. Taidanpa tehdä listan tekemättömistä töistä, joita voin sitten toivuttuani alkaa urakoida. No en taida kuitenkaan..

Lähetin koululaiset kouluun kymmeneksi ja siitä asti olen istunut tietokoneella. Ensin luin Iltalehden, sitten kurkkasin facebookiin ja sitten shoppailin henkkamaukan sivuilla. Aika järkyttävää, että kotisohvaltakin pääsee vaateostoksille! Rahat eivät siis säästy edes sairaslomalla. Toisaalta on aika kiva, kun ei tarvitse lähteä kauppoihin kiertelemään. Varsinkin lasten vaatteet saa kätevästi ostettua netistä. Tällä kertaa tilasin meidän neidille pari neulemekkoa ja vähän sukkahousuja. Ulkona alkaa jo tuntu syksyltä! Aamukin oli melkoisen viileä.

Taidanpa testata nyt, lähteekö tämä juttu oikealle sivulle vai häviääkö taas taivaan tuuliin!